Journalismi uhkaa älyä: Miten Helsingin Sanomat edistää sosiaalidarwinismia ja pseudotieteellistä rasismia 

14. maaliskuuta 2017

Stephen J. Gould kirjoitti vuonna 1996 kirjassansa "The Mismeasure of Man" miten biologisen determinismin suosio nousee niihin aikoihin, kun politiikka heiluu konservatismia kohti. Aivan kuin todistuksena siitä, että elämme taantumuksellisia aikoja, maanantaiaamuna vuonna 2017 esiintyy HS:ssa sosiaalidarwinismityylinen artikkeli kahdelle sivulle läiskäistynä (HS 6.3.2017 B 12 Tiede: "äly uhkaa hiipua: koulutusgeenit harvinaistuvat, ja varusmiesten älykin laskee").

Sosiaalidarwinismissa ihmisen asema yhteisössä heijastaa hänen biologisesti määräytynyttä "arvoaan". Syntyperäiset valkoihoiset yläluokkaiset miehet huipulla. Maahanmuuttajat, ei-valkoihoiset, alaluokkaiset ja naiset alatasoilla. Siis asema kätevästi vastaa biologiaa ja luokkajärjestelmä on sekä toivottava että vääjäämätön (luonnonlain mukaan).

Gouldin kirja on pitkä argumentti älykkyyden biologista determinismiä vastaan. Hän kirjoitti viallisesta datasta, tilastotieteellisten menetelmien väärinkäytöstä, satunnaisista petoksista, ennakkoluuloista, ja traagisesta hilpeydestä älykkyyden tutkimuksissa 1800- ja 1900-luvulla.

Siitä huolimatta näyttää siltä, että HS journalisti ei tunne sitä ongelmallista historiaa. Ilmaisut kuten "koulutusgeenit" ja ”kansakunnan geenivaranto” esiintyvät paperilla. Pitäisi olla kiitollinen, että hän ei kirjoittanut "puhtaan kannan ohentamiseta". "Koulutusgeeni" on yhtä merkityksetön kuin "journalismigeeni" tai "rasismigeeni". "Kansakunnan geenivaranto" on täysin merkityksetön ottaen huomioon ihmiskunnan migraatioiden ja risteytymisten pitkän historian. Tästä asiasta suosittelen lukemaan populaatiogeneetikko Luigi Cavalli-Sforzan kirjan "Genes, Peoples, and Languages".

Kun oikeasti tutkii tieteellistä julkaisua HS artikkelin sijasta, tärkein esille tuleva johtopäätös on, miten epäselvä on väitetty negatiivinen geneettinen korrelaatio syntyvyyden ja koulutustason välillä: vaikutus miehiin on heikompi kuin naisiin; korrelaatio voi jopa tulla positiiviseksi riippuen äidin synnytysiästä. Lisäksi koulutustason geneettinen komponentti on varsin heikko (selittäen vain 3,74 % varianssista). Heikko geneettinen vaikutus heikossa korrelaatiossa koulutustason ja syntyvyyden välillä on kaukaa haettu ”uhka” ”koulutusgeeneille”.

Ottaen huomioon tämän erittäin heikon vaikutuksen, mikä tahansa laskenta ja pitkäaikaisten ennustaminen evolutiivisesta trendistä on julkisuustemppu, joka on suunniteltu keräämään huomiota muutoin ei erityisen merkittäviin tuloksiin. Joka evoluutiobiologi tietää valinnan olevan vain yksi prosessi monien joukossa, joka määrittää evolutiivisen muutoksen. Satunnaistekijät, geenivirta ja ympäristön vaikutus ovat olennaisesti merkittävämpiä, kun valinta on heikkoa, ja koska ihmisten ympäristö muuttuu niin nopeasti, mikä tahansa pitkäaikainen evolutiivinen ennustaminen on ajattelematonta. Vakavasti otettavat biologit tietävät miten vaikeaa ja työteliästä on havainnoida luonnonvalintaa luonnonvaraisessa populaatiossa jopa sellaisissa organismeissa, joilla on nopea sukupolvisykli ja sellaisissa morfologisissa piirteissa joilla on voimakkaampia geneettisiä vaikutteita kuin ihmisen älykkyys. Evolutiivisen muutoksen esittäminen yliyksinkertaistettuna luonnonvalintana, missä luonteenpiirteet korreloivat syntyvyyden kanssa, on karkea karikatyyri, joka sivuuttaa useat teoreettiset ja empiiriset edistysaskeleet, jotka evoluutiobiologia on tehnyt viimeisten yli 150 vuoden aikana sitten Darwinin.

Kuvitteellinen uhka älykkyydelle ei ole uusi. Gouldin kirjan mukaan: uhka Amerikan demokratialle jos "vajaamieliset" mustaihoiset saavat äänioikeuden; alaluokkaisten sääntelemätön lisääntyminen; ja "pohjoismaalaisen" älyn ohentaminen maahanmuuton Etelä- ja Itä-Euroopasta vuoksi. Taas, nämä "uhkat" pohjautuivat väärään oletukseen, että äly on synnynnäinen ja geneettisesti määräytynyt.

Kuuluisa esimerkki on brittiläisen tilastotieteilijän ja teoreettisen biologin Ronald A. Fisherin uraauurtava kirja ”The Genetical Theory of Natural Selection” (1930). Kaksi ensimmäistä kolmannesta kirjasta muodostaa matemaattisen teorian luonnonvalintaan perustuvasta evoluutiosta. Kuitenkin viimeinen kolmannes on onnetonta hölynpölyä miten englantilainen luokkajärjestelmä perustuu biologiaan (siis on geneettisesti määräytynyt) ja miten yläluokkien alempi syntyvyys enteilee sivilisaation tuhoa. Huolimatta Fisherin suuresta panoksesta tilastotieteeseen ja biologiaan hän oli poliittisesti konservatiivi ja kantoi rasistista maailmankatsomusta erityisesti älyllisen kapasiteetin luontaisista eroista ”ihmisrotujen” välillä.

On turvallista sanoa 87 vuotta Fisherin kirjasta, että hänen ennusteensa ei toteutunut. Se siitä pitkäaikaisesta ennustuksesta älykkyyden evolutiivisesta rappeutumisesta.

Nähdessäni HS artikkelin otsikon etusivulla arvasin ennen tiedeosastolle kääntämistä, että Richard Lynnin nimi tullaan mainitsemaan enkä joutunut pettymään. Tämä mies on omistanut elämänsä synnynnäisten älykkyyden rotuerojen idean elvyttämiselle - heikolla menestyksellä. Biologit eivät hyväksy hänen ideoitaan. Häntä ja hänen kollegoitaan on kritisoitu edistävän "tieteellistä" rasismia. Hänen nimensä mainitseminen varoittamatta lukijaa on disinformaation antamista.

Oletan, että journalisti on vain täysin tietämätön aihealueesta. Vaihtoehto olisi, että hän aktiivisesti toimii propagandistina näennäistieteelle, joka edistää biologista determinismiä ja rasismia. Kumpikin vaihtoehto kertoo jotakin HS:n journalismin tasosta. Suosittelen Gouldin kirjan lukemista kaikille, jotka haluavat parantaa ymmärrystään (ja kriittistä ajattelua) turhan yleisistä "X-ominaisuuden geeni" -artikkeleista. Ellei aikaa ole, suosittelen lukemaan vain varusmiesten ÄO-testien traagisen hilpeästä historiasta (kirjan luvussa 5).

Gould ja Richard Dawkings olivat ammatillisia kilpailijoita. Kuitenkin nämä kaksi maineikkainta evoluutiobiologia olivat yhtä mieltä siitä, ettemme halua darwinistista yhteiskuntaa, ja varoittivat soveltamasta darwinistisia periaatteita yhteiskuntaan.

Päätän huvittavaan anekdoottiin. 1800-luvulla katsottiin kallon koon ja muodon kuvastavan älykkyyttä. Gould kertoo ruotsalaisen tieteilijän ideoista: "Joitakin alkuperäisiä lyhytkalloisia kantoja vielä löytyy ... suomalaisissa ja lappalaisissa". Jokaisella on suosikki alempiarvoinen ryhmänsä.